Suomessa asumiseen liittyvä keskustelu on täynnä paradokseja. Yksi kiehtovimmista on tämä: kun taloyhtiössä päätetään remontista, jonka kustannus on esimerkiksi 900 euroa per omistettu neliö – eli helposti 60 000 euroa kolmion omistajalle – asia hyväksytään usein kohtuullisen tyynesti. Mutta jos omakotitalossa tulee vastaan 20 000 euron kattoremontti tai valesokkelikorjaus, se ajatellaan valtavana taloudellisena iskuna, mistä uutisoidaan ja revitään otsikoita. Miksi näin on, vaikka omakotitalon remonttilasku todellisuudessa on monesti huomattavasti pienempi kuin yhtiössä?
Illuusio yhteisvastuusta
Taloyhtiössä remontti koskee kaikkia. Kokouksessa istutaan samassa veneessä, ja päätös tehdään kollektiivisesti. Tämä luo tunteen, ettei kustannus kohdistu yksin minuun. Omakotitalossa taas ei ole ketään muuta, kenen kanssa taakkaa voisi jakaa – vastuu on kokonaan omistajalla, ja se tuntuu henkisesti painavammalta.
Summa hajautuu
Kun taloyhtiössä putkiremontin hintaa ei laskuteta yhdessä erässä vaan se sidotaan yhtiölainaan ja maksetaan rahoitusvastikkeena kuukausittain, kymmenien tuhansien eurojen todellinen hinta häivytetään arjesta. Omakotitalon lasku sen sijaan kolahtaa kerralla pöytään urakoitsijan nimissä, eikä sitä voi naamioida pieneksi eräksi. Psykologisesti iso yksittäinen summa herättää aina enemmän ahdistusta kuin pitkä maksusuunnitelma.
Myös omakotitaloon löytyy rahoitusratkaisuja
Tässä keskustelussa unohtuu usein, että myös omakotitalon omistajalla on monia tapoja hallita remonttikustannuksia. Lainat voidaan kilpailuttaa pankeissa, remonttiin voi saada valtion tukemia energia-avustuksia tai kotitalousvähennystä, ja usein rahoitus voidaan järjestää joustavina maksuerinä urakoitsijan kautta. 20 000 euron kattoremontti ei siis välttämättä tarkoita kertasummaa tililtä, vaan se voidaan jakaa aivan samalla tavoin kuukausieriin kuin taloyhtiön rahoitusvastike. Erona on, että omakotitalossa rahat menevät suoraan omaan kiinteistöön, eikä muiden päätöksistä riippuvaan yhtiöön.
Kieli luo todellisuuden
Taloyhtiöissä remontteja kuvaillaan usein investointeina: ”linjasaneeraus nostaa arvoa ja parantaa asumismukavuutta”. Omakotitalon yhteydessä käytetään paljon synkempiä sanoja: ”valesokkeliongelma” tai ”pakollinen peruskorjaus”. Sanavalinnat muovaavat mielikuvaa siitä, onko kyse panostuksesta vai uhasta. Jokainen rakennus tarvitsee aina jossain vaiheessa suurempaa remonttia, mikään rakenneosa ei ole ikuinen.
Kaikki vastuu itselle vai jaettuna muille
Omakotitalon omistaja joutuu itse kilpailuttamaan, valitsemaan ja päättämään kaiken. Vastuu on yksilön harteilla. Taloyhtiössä hallitus ja isännöitsijä hoitavat prosessin, ja vaikka osakas maksaa täyden hinnan, psykologinen vastuu siirtyy muualle. Yhtiö tavallaan toimii varainhoitajana. Sen edustajat voivat toimia tehtävässään joko hyvin tai huonosti tai jotain näiden väliltä. Joka tapauksessa päätökset vaikuttavat osakkaiden varallisuuteen merkittävällä tavalla.
Arvonmuutoksen harha
Kun taloyhtiössä tehdään mittava remontti, sitä pidetään sijoituksena: ”putket kestävät nyt 50 vuotta”. Omakotitalon korjaus mielletään herkemmin kuluksi, vaikka todellisuudessa myös sen arvo voi nousta merkittävästi.
Psykologinen harha
Kyse on lopulta psykologisesta harhasta. Taloyhtiön isot remontit koetaan siedettävämpinä, koska ne hajautetaan, pehmennetään kielellä ja jaetaan muiden kanssa. Omakotitalossa lasku tulee suoraan omaan käteen, mutta todellisuudessa myös omakotitalon omistajalla on käytettävissä samat rahoituksen keinot kuin taloyhtiöasukkaalla. Erona on se, että omakotitalossa rahat menevät suoraan omaisuuteen, johon sinulla on täysi päätösvalta.
On helppo todeta, että omakotitalon riskit eivät ole niin suuria kuin mielikuvat tai media antavat ymmärtää